Mä nyt päätin nimittää poikaystävääni bloginimellä Kulta, koska sana poikaystävä on turhan vaivalloinen kirjoittaa minulle :DD Kyllä mä sitäkin sanaa tulen käyttämään, ettei joku uusi lukija ala ihmettelemään, että puhunko nyt jostain kultakalastani kenties.

Eli tämä johdatteli aiheeseen, joka on pyörinyt päässäni tänään. Riideltiin Kullan kanssa TAAS, yllätysyllätys. Se on niin yleistä nykyään. Odotan kokoajan sitä vaihetta, että aikuistutaan ja eletään sovussa. Tai ainakin ystäväni sanoo sen tulevan riitely-vaiheen jälkeen. Me vaan molemmat Kullan kanssa kiukutellaan toisillemme ja tiuskitaan, jos jokin harmittaa. Mua itseäni harmittaa erityisesti se, jos emme ehdi olemaan tarpeeksi yhdessä. Ja mä se yleensä olen, joka riitaa aiheuttaa. Minkä voin sille, että olen nainen?? Naiset ajattelevat asioita liikaa, ylitulkitsevat miehiä, ovat huomionkipeitä ja pikkuasioihin takertuvia.

Tänäänkin oli sellainen tapaus, että menin bussiin, vaikka minulla olisi ollut mahdollisus vartoa viisi minuuttia Kultaani ja odottaa hänen kanssaan seuraavaa bussia, joka lähti puolentunnin kuluttua siitä (menemme eri busseilla kuitenkin). No eei, minäpä hyppäsin bussiin vain siksi, että viime viikolla Kultani sanoi, ettei minun tarvitse odottaa hänen kanssaan, vaan hän voi lukea lehteä linja-auto asemalla. Bussista sitten näin Kullan vilaukselta ja soittaessaan minulle tiuskaisin puhelimeen, ettei seura kelvannut viime viikollakaan. Naurettavaa. Minähän se olin, joka haluaisi palavammin nähdä ja suuttuu heti, jos Kultani menemiset syövät meidän yhteistä aikaamme viikonloppuisin. Juuri aamulla Kultani kertoi tekstiviestissään, että haluaisi nähdä. Ja bussissa istuessani sain tekstiviestin, jossa luki: 'kiva juosta bussiasemalle ja joutua sitten odottamaan tääl 40 minuuttii'.

Toimin liikaa tunteideni perusteella. Miksei tunteeni käskeneet minua odottamaan Kultaani, jotta olisimme voineet jutella? Hyppäsin vain bussiin sen enempiä miettimättä, koska en saanut Kultaani puhelimella kiinni kysyäkseni, jäänkö odottamaan häntä vai haluaako hän taas lukea vain lehteä! Vai toiminko sittenkin järjelläni, joka käski minua menemään aikaisemmalla bussilla kotiin, koska olin väsynyt? Miten ristiriitaista! Joka tapauksessa kaduin bussissa, etten jäänyt Kultani kanssa asemalle. Onneksi poistin mesen, koska muuten kiukuttelisin hänelle vielä kotonakin. 

Olen moneen kertaan miettinyt, kuinka hankala minun olisi elää itseni kanssa parisuhteessa. Molemmat kiukuttelisi ja olisi vaikea ymmärtää näitä ihme oikkuja, joista itse suuttuisin vain lisää. Onneksi oma Kultani on kiitettävän hyvin sietänyt minua ja kykenee aina olemaan tasainen. Eikä kosta takaisin, niinkuin minä kostan hänelle! Jos ollaan nähty mielestäni liian vähän, koska Kullalla on ollut menoja, keksin itselleni menoja, jotta nähäisiin vielä entistä vähemmän. Olisiko pikkuhiljaa aika kasvaa henkisesti aikuiseksi, vai kasvavatko naiset koskaan?

Suhdekiisinen Sapfo