Noniin, ollaan taas sunnuntaissa. Miksi viikonloput menee ohi hujauksessa? Aika kliseistä sanoa, mutta maanantain aamutunnit koulussa ovat niitä tuskaisimpia. Varsinkin kun sattuneesta syystä istun etupulpetissa, eikä tuo pitkä matematiikka oikein tahdo kalloon mahtua. Siinä sitä sitten taas nuokutaan silmät puoliummessa, välillä havahtuen siihen, että pää meinaa pudota pulpetille. Innolla huomista siis odottaen.
Perjantaina oli wanhojentanssiharjoitukset. Voi luoja miten siinä tuleekin kuuma! Ja miten ällöttävän hikisiä käsiä ihmisillä on! Oli hieman kiusallista kun odottelimme tanssikappaleen alkua ja pidin satunnaista poikaa (en siis omaa pariani) molemmista käsistä valmistautuen tanssiin, niin hänpä alkoi (luultavasti itsensäkin huomaamatta) pyörittelemään rystysiäni. Ensin meinasin vetää käteni pois, mutta päädyin kuitenkin vain tarkastelemaan salin seinustan hyvin mielenkiintoisia puolapuita ja näyttämään siltä, kuin en huomaisi koko asiaa.
  ***
Olemme kuluneiden muutaman viikon aikana riidelleet paljon poikaystäväni kanssa. Viimeisen riidan aikana hän tekstiviestitti vihoissaan että "Anteeksi ettet saa seksiä joka vitun välissä ja anteeksi vielä siitäkin etten osaa koskettaa sua oikein!". No, asiasta nokkiini ottaneena olin päättänyt, että kun perjantain tapaisimme, kieltäytyisin kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä vain toteamalla oman käteni riittävän vallan mainiosti tyydytykseen. Ja mahdoinko pysyä lujana? Vielä siinäkin vaiheessa kun poikani kuiskutteli, että hän aikoo riisua minut pelkillä hampaillaan ja taata minulle orgasmin? Hiiteen kaikki aikaisemmat päätökset! Oli kyllä myöntymisen arvoista, sen voin sanoa. Riitojen jälkeen on jotenkin niin erilaista, molemmat tahtovat panostaa täysillä ja miellyttää toista. Juteltiin myös mukavia tulevaisuudesta ja oli todella onnellinen olo pitkästä aikaa.
Ja kappas vaan, kun päästiin sunnuntaihin, niin enköhän minä ollut taas messengerissä purkamassa pahaa oloani kullalleni kiukuttelemalla. Kaikki stressi tuntuu purkautuvan aina siinä viiden-kahdeksan aikaan illalla. Ja koska en useinkaan jutustele tietokoneella muille kuin kullalleni, luonnollisesti kaikki 'angsti' purkautuu häneen. Jotenka poistin sitten koko ohjelman. Mesen siis. Toivon, että en nyt vastaisuudessa tartu kännykkään pahalla tuulella ollessani, vaan annan sen mennä ohi. Kun taas keskusteluikkunan ollessa jatkuvasti auki silmieni edessä, mielentilani tulee tietysti myös helpommin esille. Saapi nähdä miten kauan kestän.
Jos nyt vielä teillekkin saan hieman 'kiukutella' kertomalla mikä kaikki minua ahdistaa: paljon läksyjä, joululomalla pitäisi tehdä etiikan kurssin esitelmä, lukea äidinkielen kurssin puitteissa kaksi kaunokirjallista teosta, osa joululahjoista on ostamatta, en ole saanut aikaiseksi tilata kampaajaa wanhojenkampausta varten, kultaa on aina ikävä, olen syönyt suklaata paljon, liikun liian vähän, tuntuu ettei me kullan kanssa nähdä tarpeeksi, ulkona on jatkuvasti pimeää..

Viikko vielä koulua, sitten hetki lomaa. Kartanon perunalastujen mausta parhaillaan nauttien, tietäen kohta katuvansa nautintoaan, Sapfo.